Sanotaan, että kaikilla pitäisi olla unelmia, mutta minäpä sanon, että kaikilla tulisi olla tavoitteita. Unelma juontunee varmaankin sanasta uni. No, unien näkeminenhän on joskus ihan kivaa ja joskus ne ovat niin mukavia, että todellakin harmittaa se herätyskellon kimakka kilinä kesken hetken kun olet sukeltamassa rahakirstuun.
Unelmat eivät ole yhtään sen todellisempia kuin unetkaan. Makaat sohvan pohjalla unelmoimassa Euroopan matkasta, uudesta keittiöstä tai luottovelkojen maagisesta nollaantumisesta. Unelmointi ei ikävä kyllä vie sinua metriäkään tai centtiäkään lähemmäksi sitä unelmaa. Huokaiset ja toteat alistuneeseen sävyyn olevasi ikuisesti olosuhteiden vanki ja orja. Menneisyyden uhri tai jotain muuta, joka vielä entisestään vetää sinua kohti lattiarakoa, pyykkivuorta tai katoat helpottamaan hetkeksi oloa maksullisiin nettipeleihin.
Mutta. Unelmista voi AINA tehdä tavoitteen! Siinä missä sana unelma on jotain vesihöyryn ja sumun kaltaista höttöä, josta ei oikein saa otetta vaikka sen näkee, niin tavoite onkin jo ihan muuta. Tavoite on konkreettinen asia, jota kohti voi edetä tekemällä tietoisia, tarkasti suunniteltuja konkreettisia asioita. Unelmointi on suorastaan haitallista. Se estää sinua saavuttamaan unelmaasi!
Listaan alle asioita, joita noudattamalla olen itse tavoittanut jo saavutettuja entisiä unelmia.
- ala kuvittelemaan itsesi tavoitteessasi. Mitä enemmän näet itsesi Everestin huipulla, puolimaratonilla, ylioppilaana tai minä hyvänsä, sitä todellisemmaksi unelma alkaa muuttua. Siitä on muuttumassa tavoite. Tämä voi kestää muutaman vuoden.
- tee tietoisia päätöksiä ja noudata niitä. Joudut olemaan rehellinen itsellesi. Jos tarvitset lisää säästöjä, lisääkö joka kuinen geelikynsihuolto tai uusi vaate sitä vai viekö se rahaa? Mikä on pakollista ja mikä mukavuutta josta voit luopua saavuttaaksesi tavoitteen?
- ilmoittaudu kurssille, jossa voit oppia lisää asiasta, joka vie sinua kohti tavoitetta. Tieto on voimista suurin. Se, joka tietää, hallitsee. Hallitsee itseänsä, hallitsee tilejänsä, hallitsee elämäänsä.
- hakeudu itseäsi viisaampien seuraan. Tämä liittyy edelliseen sillä vain itseänsä fiksummassa seurassa voi oppia ja omaksua lisää tietoa.
- älä lannistu. Sillä aina tulee vastaan vastatuuli, ylämäki, virran ylitys, romahdus, pandemia, inflaatio. Mutta kun pidät tavoitteen, vaikka kaukaisenkin, kirkkaana kuin tähti mielessäsi ja muistutat siitä itseäsi JOKA PÄIVÄ eivät esteet pysäytä. Vain hidastavat. Ehkä tulee kiertotie, mutta suunta on yhä sama.
- pilko. Suuri tavoite on pilkottava kymmeneen pieneen välitavoitteeseen. Jos tavoitteesi vaatii euroja, ryhdy selvittämään hyvää säästämistapaa. Ole yhteydessä velkaneuvojiin tai sijoitusihmisiin. LEIKKAA kahtia se pirun luottokortti ja unohda osamaksusohvaryhmät! Itse olen saanut niin tarkan markan kotikasvatuksen, että törsäily ja yli tilin eläminen ei ole koskaan ollut vaihtoehto, mutta monelle se on paha vitsaus.
- tiedä mitä haluat. Äläkä anna KENENKÄÄN muuttaa sitä käsitystä. Haluat ehkä vaihtaa alaa, mutta on perhe, koti ja työ. Asiat ovat järjestelykysymyksiä! Ryhdy järjestämään. Soita oppilaitokseen ja sovi tapaaminen. Sovi tapaaminen työnantajasi kanssa. Sovi tapaaminen pankkisi kanssa. Sovi tapaaminen puolisosi kanssa...toimi!
-ympäröi itsesi ihmisillä, jotka ovat hankkeesi takana henkisesti. Ilmoita negatiivisille tahoille, että näin tämä nyt on ja kaipaat tukea ja kannustusta esim. painonpudotukseen. Aiot järjestää terveyskysymykset nyt uuteen uskoon ja epäilevät tuomaat saavat jäädä sinne omalle sohvallensa unelmoimaan.
- älä kiirehdi tai haukkaa liian isoa palaa ettet tukehdu!
Miksi? En ymmärrä sitä vieläkään. En ymmärrä siksi, että kaksi vuotta kuluu vaikka nojaisit puuhun sen ajan. Kahden vuoden kuluttua olet kaksi vuotta vanhempi. Sen kahden vuoden kuluttua sinulla voisi olla myös uusi koulutus taskussa! Tai sitten ei. Kahden vuoden kuluttua harmittelet kun kaverilla on ja ehkä mietit, että hitsit; olisi sittenkin pitänyt aloittaa silloin. Nyt on liian myöhäistä...ei ole aikaa...kaksi vuotta, on se kyllä aika kauan...
Jos sait tästä kirjoituksesta jotain itsellesi niin kirjoita siitä kommentteihin. Tsempataan toisiamme kohti tavoitteitamme! Nyt jos koskaan on se hetki.